lauantai 3. syyskuuta 2016

Kaipuu

Mun oli tarkoitus neuloa tästä Tukuwoolin Humusta tosi leveä huivi/ponchon tyylinen lämmike. Jäipä sitten neulomatta. Tai neuloin yli puoli vyyhtiä ja totesin, että en jaksa. Purkuhommia siis. Tuli huomattua siinä samalla, että lanka kesti hyvin purkamisen ja neulomisen uudelleen. 

Tunteikas lanka


Hetken mietin neljää vyyhtiä katsellen, että mitähän nyt. Huivin halusin, taas. Kaipuu siitä sitten neuloutui. 

Ohjetta muokkasin, kuten usein tulee tehtyä.

Muokkaukset:
Yksivärinen. 
Ennen viimeistä reikäkerrosta kavensin keskellä kaksi oikein yhteen (näin silmukkamäärä on jaollinen seitsemällä poislukien reunasilmukat). 
Aloitin pitsin A-kaaviosta ohjeen mukaan, mutta neuloin B-kaavion kuusi kertaa.
Ohjeessa olevat aina oikein -kerrokset jätin neulomatta, koska tykkään enemmän sileästä neuleesta.


Mikä: Kaipuu/Tiina Huhtaniemi
Millä: 4,5 pyöröpuikot, cubics
Mistä: Tukuwool Humu
Paljonko: 135 g
Mitä tekisin toisin: Reunoista jättäisin langankierrot pois, lisäisin silmukoita vain neulomalla kolmannen ja kolmanneksi viimeisen silmukan sekä etu- että takareunasta. 
Miksi: Mun käsialalla siitä tulisi siistimpi. Toki huivista ei tulisi silloin niin leveä kun yhdet lisäykset jäisi pois. 


Tällainen ruttukasa silmukoiden päättelyn jälkeen. Itku tulisi, jos en tietäisi, mitä ihmeitä pingotuksella saa aikaan. 


Pingotan huivin niin, että ensin upotan sen veteen ja puristelen niin, että ilma lähtee langasta. Annan olla vedessä ainakin puoli tuntia, on unohtunut pidemmäksikin aikaa.... Sen jälkeen puristan enimmät vedet pois ja laitan alustalle. (Olen ostanut Biltemasta ruutuhyppelyalustan, mihin nuppineulat uppoaa hyvin.) Huivin muotoilua, venyttelyä ja tolkuttomasti nuppineuloja, yön yli siinä kuivuu. Ei mitään ihmeellisiä taikatemppuja. Pingotin tuon typerästi pakon sanelemana. Yläreuna ei jousta, kiristää, pingotin sitten päädyt ylös. Käytössä ei juuri merkitystä.

Pingotuksen jälkeen pitsikuvio aukeaa ja on selvemmin esillä. Ihan välttämätön juttu huiveille. Ei kaikkein mukavin, mutta todella vaivan arvoinen.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti