Jälkikäteen neulottu kantapää on mulle oudompi juttu. Kerran kokeiltu ja ahtaaksi todettu. Ajattelin selättää sen ongelman ja neuloa jämälankasukkien lisäksi heti Novitan Nalle-langasta toiset sukat, joihin kantapää neulotaan myöhemmin. Ja se onnistui! Kuvassa näyttää ihan typerältä, mutta on toimiva. Istuu jalkaan yllättävän hyvin. Kirjoitan myöhemmin lisää tästä kantapäästä, kunhan saan toisenkin neulottua.
Jämälankasukkaa neulottiin tänään 12 kerrosta sohvan tai työtuolin värisellä langalla. Otin vapauden valita värejä muulla perusteella. Muuten tästä sukasta tulisi aivan harmaa-valkoinen. Neuloin muutaman kerroksen valkoisella ja sitten valitsin värin, joka ei muuten tulisi sukkiin.
Valitsemani väri on Väiskiä, sävy Lime. Neuloin tästä ystävälleni sukat kesällä 2014. Muistan niiden valmistuneen mökkireissun aikana. Toiset sukat jää paremmin mieleen, tästä neulotut kuuluu siihen sarjaan.
Ne sukat on ♡♡♡ vieläkin hyvässä iskussa :)
VastaaPoistaMä toivoinkin, että tunnistaisit itsesi. Tai siis sukkasi.
Poista