Ostin Tukuwoolin sukkalankaa syksyllä heti tuoreeltaan ja laitoin puikoillekin hetimiten. Joululahjaneuleett kiilasivat tärkeysjärjestyksessä ohi ja vasta eilisessä pikkujouluneulekahvilaillassa sain sukat valmiiksi.
Pikkujoulujen eväskassi. |
Tukuwool sock tuntuu mielestäni hieman pehmeämmältä kuin fingering, mutta sukkalangassa on kuitenkin myös ihana villan tuntu. Mietin pitkään langalle sopivaa mallia. Pari kertaa jouduin purkamaan ja lopulta päädyin Niina Laitisen suunnittelemiin Paula-sukkiin. Tai vähän muokkasin ohjetta, mutta kyllä nämä Pauloiksi tunnistaa.
Aloitin neulomisen varresta ja vähän arkailin varren pituuden suhteen. Lankaa olisi riittänyt pitempiinkin varsiin, mutta pelasin varman päälle ja tein aika lyhyet varret. Titityyn nettisivuilla kerrotaan kahden vyyhdin riittävän normaalivartisiin aikuisten koon 38 sukkiin. Hyvin riitti myös lyhyemmällä varrella kokoon 40.
Mikä: Paulat/Niina Laitinen
Millä: 2,75 mm puiset sukkapuikot
Mistä: Tukuwoo sock, sävy Ujo
Paljonko: 79 g (nappien kanssa), koko n. 40,5
Jämäsukat etenee myös. Näistä tulee aivan eriparisukat, mikä ei kuitenkaan haittaa ollenkaan. Tämä sukka on toistaiseksi väritykseltään rauhallisempi. Ohjeena oli neuloa 8 kerrosta maton värisellä langalla. Mustaa lankaa ei ole, valkoista käytin juuri edellä ja harmaatakin oli jo aloituksessa. Niinpä neuloin harmaata muutaman kerroksen ja otin turkoosin mukaan. Auton tavaratilassa on muistaakseni sininen matto, ja tämä turkoosi kuvatkoon sitä.
Turkoosi lanka taitaa olla Austermann stepiä. Olen neulonut siitä siipalleni sukat. Hyvä, että päätyi myös näihin sukkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti